lauantaina, toukokuuta 27

TET

TET-harjoitteluni on nyt ohi. Okei, se oli ohi jo keskiviikkona, mutta menkööt. Ja selvisin siitä saamatta lisää pelkoja. Minulla oli oikeasti kivaa. Paljon hauskempaa, kuin koulun ruokalassa seiskaluokalla, kun ne tädit ja ehkä sedätkin ruiskuttelivat sillä vesiletkulla minua päin. Olen katkera heille. Silloin TET-paikkaa ei saanut valita itse, vaan se oli ruokala.

Sain varmaan jonkun rohkeuspiikin maanantaiaamuna. Kysyin jopa joltain siivoojalta (?), joka pesi niitä ulkolasiovia, saako sisälle jo mennä. En tajua, miten olin niin rohkea. Kahvila on siis kauppakeskuksessa ja se aukesi yhdeksältä ja en ollut varma oliko se jo auki. Olin jopa ajoissa, en ole ikinä ajoissa. 

Kahvila on siinä kauppakeskuksen keskellä, joten sen pukukoppi oli vessakäytävällä. Siellä vaihtaessani niitä työvaatteita mietin, selviänköhän tästä, jäädynkö, pyörrynkö tai mykistynkö. Onneksi mitään noista ei kuitenkaan käynyt, oli pakko uskaltaa.

Siellä oli työntekijänä mukava nainen, joka kyseli kaikkea ja opasti. Sain heti aluksi tehdä leipiä, niin kuin, aika kunniatehtävä. Jos oikeasti joudutte tekemisiin löllöjen tahnojen kanssa, älkää ottako niitä liikaa kerralla veitseen. Ja pestoakaan ei saa laittaa paljoa. Osaanpahan nyt. Ja number one elämänohjeeni on: älä ikinä joudu tekemisiin salamin kanssa. Se haisee ja kamalan lihaisalle. Onneksi en ole syönyt sitä. Näissä elämänohjeissa saattaa olla vielä kehittämisen varaa.

Toisena päivänä sain siivota kylmiötä. Se oli siellä varastossa. Olen aina halunnut tietää mitä siellä vain henkilökunnalle tarkoitetussa paikassa on. Noh, siellä oli kauppakeskusten kauppojen varastot. Minun suuntavaistollani vähän kauhistutti, kun minun piti tulla sieltä takaisin yksin. 

Kylmiön tasoissa oli paljon reikiä ja niissä semmoista pinttynyttä mustaa likaa. Olisi ehkä kannattanut pestä ne ylhäältä alaspäin, ettei sitä pesuainetta roiskunut jo pestyille pinnoille. Toivottavasti sitä ei mennyt niihin ruokiin. Ylähyllylle en edes kunnolla yltänyt, siellä ei ollutkaan kyllä mitään tavaraa. 

Siellä varastossa alkoi vielä piippaamaan joku laite, eikä se loppunut. Kauhistuin hetkeksi kunnolla ja sydän jätti ehkä lyönnin väliin. Onneksi olin jo melkein siivonnut. Siivosin nopeasti loppuun ja lähdin ulos. Taas uskalsin kysyä joltakin varmaan vartijalta, oliko se piippaaminen vaarallista. Näytin varmaan hirveän kauhistuneelta. Se ei kuulemma haitannut. Seuraavan kerran, kun menin varastoon hakemaan jotain tavaroita, piippaus oli loppunut.



Poistullessa uskalsin taas kerran kysyä tietä pois joltakin. Kai sitä pystyy, kun täytyy. Olin aika hukassa. Hauskaa oli, kun alakoulussa liikunnanopettajamme joka vuosi muisti, että harrastaisin suunnistusta, vaikka olin ja olen aika surkea siinä. Onneksi suunnistettiin aina parin kanssa. En ole siis koskaan harrastanut suunnistusta.

Kolmantena päivänä oli eri työntekijä ja sain viedä roskia roska-autoon ja tehdä paljon bageleita.Tämä alkaa olla jo toistuva kaava, kysyin joltakin mieheltä missä se roskapaikka on. Tuntui vapauttavalta heitellä niitä pahvilaatikoita, kunnes se mies käski minun tuhota ne pahvit palasiksi. Siis painamalla jotain nappia, vaikka minun ei olisi ehkä tarvinnut.

Täytyy sanoa, että siellä oli tosi edistynyttä teknologiaa, semmoinen pieni muovinen mötikkä, joka laitettiin, johonkin tunnistimeen ja ovet avautuivat! Aika upeaa!

Sain myös työntää kärryjä varastossa. Minusta tuntui, että olisin niin kuin joissakin ohjelmissa, salaa siellä esittäen työntekijää saadakseni jotain tietoja. Painoivatkohan ne kärryt yli 15 kiloa? Koska tytöt eivät saanet harjoittelussa nostaa yli 15 kilon asioita, mutta pojilla raja oli 20 kiloa. Eikö tuo ole vähän sukupuolisyrjintää? Aivan kuin kaikki pojat olisivat tyttöjä voimakkaampia. Niitä kärryjä tosin työnnettiin, niin se oli siirtotyötä, eikä nostotyötä, eli ei työtä fysiikan mielessä. Tämä siitä "ahkerasta" kevätlukukauden opiskelusta jäi mieleen. 

Onneksi en kuitenkaan mennyt mihinkään missä olisin joutunut nostelemaan mitään painavaa. Käsiäni särki jo, kun nostin about yhden kilon painoisen tarjottimen, joka oli täynnä laseja. Ja tämä lankakäsieni, ei tyttöyteni, takia.

Sain syödä hirveästi kahvilan ruokia ja juomia, ne olivat kyllä tosi maukkaita. Osa itsetäyttämiäni. Ja se kaakao! Parasta juomaa mitä olen ikinä juonut! Ihanan täyteleistä. Ilmaiseksi kaiken tietysti.

Sain vielä siihen TET-todistukseen kaikista kiitettävän. Ja olen kuulemma ahkera ja tunnollinen. Eiköhän ole aika olla ylpeä itsestäni. Sain myös kokemusta työelämästä ja kahvilassa työskentely voisi olla ihan kiva ammatti. Aion ehkä yhdeksännellä luokalla valita erilaisemman paikan, että saisin monenlaisia kokemuksia.

Rakkautta: Siivekäs 

2 kommenttia: