Minä lapsena 👶

Moikka! Ajattelin, että olisi kiva tehdä tälläinen postaus, jossa kerron lapsuudestani kaikkea kivaa ja outoa. Mitä olen vaikka tehnyt ja millainen ollut. Toki olen vieläkin lapsi, koska olen kuitenkin vasta neljätoistavuotias, mutta voin kai laskea itseni teiniksi tai nuoreksi. Kerron nyt siitä kun olin, no pienempi lapsi. Otsikko " Minä pienenä lapsena " ei vaan kuulosta kovin hyvältä, pikemminkin oudolta. Alla oleva kuva on esikoulukuvani.

Antakaa anteeksi tuo otsikon emoji. Blogiin ei ehkä sovi emojit ja hymiöt ja sellaista tekstiä voi olla vaikea lukea. En niitä teksteissä kovin paljon viljele. Ehkä whatsapissa. Tuo vauva näytti ennen minulta nyt, whatsapissa ja se oli hauskaa, mutta sitten tuli se päivitys ja ne muuttuivat. Täällä se on erilainen ja ei näytä.

Olin lapsena melko samanlainen, kuin nyt. Semmoinen ujo tyttö, joka rakastaa kaikkea luovaa. Tietysti olin pieni ja lapsellisempi. Olin tosi mielikuvituksekas, ainakin omasta mielestäni. Muistan kuinka leikimme pikkusiskoni kanssa tuntikausia. Meillä oli omat leikkimme ja omat vitsimme, joita muut eivät ymmärtäneet. Toki on edelleenkin. Leikeissä oli samat lelut ja sama maailma melko usein, jota jatkettiin. Se ei siis tavallaan vähän niinkuin koskaan loppunut. Emme tietenkään leikkineet koko aikaa, mutta oli se sama miljöö, jonka tarina jatkui ja henkilöt kasvoivat ja välillä muuttuivat. Jossain välissä se vaihtui ja oli joillekin eri leluille eri maailmat. 

Askartelin myös paljon. Jo kaksivuotiaana minulla oli sakset kädessä ja osasin leikata niillä kaikkea kivaa. En satuttanut niillä itseäni tai hölmöillyt niiden kanssa. En siis ollut kovin villi, enkä uhkarohkea. En todellakaan ole vieläkään, enkä ikinä ollut. 

Minulla oli oikeasti hyvä muisti pienenä. Ainakin ikääni nähden. On toivottavasti vieläkin. Muistin sellaisesta lasten runokirjasta ne runot ulkoa. Niitä sitten latelin. Katsottiin eilen juuri meidän vanhoja videoitamme ja joka välissä lauloin lapsellisesti. En kestä! Niitä samoja lasten lauluja. Muistin nekin ulkoa. Tykkäsin siis laulamisesta. Joka välissä vielä yllytettiin laulamaan, niin että kiva.

Pukeuduin jossain välissä ennen kouluikää melkein joka päivä hameeseen. Jotkut niistä olivat mummoni ompelemia ja ostettujakin oli. Enää minulla on vain yksi sopiva musta hame ja sitäkin käytän vain juhlallisissa paikoissa. 

Niistä videoista huomasin ja muistankin, että joskus minulla oli kotona ollessani päällä vain t-paita ja pikkuhousut. Miksi? Ja mummoni luona aina sukkahousut ja joku paita. Olin myös joskus illalla pelkillä pikkuhousuilla, koska se oli " yöpukuni". Onneksi olin pikkulapsi. Olen pienenä pukeutunut jostain syystä kovin paljastavasti. Onneksi en sentään julkisilla paikoilla. Toivottavasti.

Menin päiväkotiin vasta viisivuotiaana. Menin sinne siis keväällä ja seuraavana syksynä alkoi esikoulu. Minun ei tarvinnut, koska pikkusiskoani hoidettiin kotona ja minäkin olin kotona. Onneksi päiväkoti oli talonyhtiötämme vastapäätä. On se päiväkoti siinä kyllä vieläkin. Asumme yhä samassa talossa. Ja siellä samassa päiväkodissa oli kaverini naapurista.

Ja minulla oli tälläinen yksi kunnon älynväläys. On varmaan pari muutakin, mutta kerron nyt tämän, koska, en vain yksinkertaisesti kestä tätä.

Meillä oli muurahaisia kotona. Ei mitenkään vaarallisesti, mutta jonkun verran niitä oli. Niistä yritettiin päästä eroon. Enää muurahaisia ei onneksi ole. No, halusin kovasti maistaa muurahaista. Oikeasti, mitä ihmettä olen oikein ajatellut? Sitten sain älynväläuksen, että otan yhden talossamme kävelevän muurahaisen ja söin sen! En edes sylkenyt sitä ulos. Mitä ihmettä olen oikein puuhaillut? 

Ja joo, näin kivasti tiivistettynä lapsuuteni oli mukavaa aikaa ja nautin siitä. Toivottavasti piditte ja iloista päivän jatkoa! 

Rakkaudella: Siivekäs