keskiviikkona, tammikuuta 4

2016 jätti jälkensä

Hyvää uutta vuotta 2017! Vuosi on tosiaan vaihtunut. Tuntuu niin oudolta, että nyt on jo 2017. Edellinen vuosi on mennyt ohi niin nopeasti, kuin pikakelauksella. Vastahan aloitin kahdeksannen luokan ja nyt olen jo puolivälissä. Varsinkin tämä syksy on ollut ihan kamalan nopea ja stressaava. Nyt se on kuitenkin takanapäin ja uusi vuosi on uusi alku. 

Nyt suuntaan vielä ajatukseni hetkeksi viime vuoteen ja sen kohokohtiin. Puhun nyt vai omista jutuistani ja itselleni tärkeistä asiosta, vaikka tietysti muualla maailmallakin on tapahtunut vaikka mitä.






Minulle 2016, oli jollain tasolla tosi tärkeä vuosi. Paljon tapahtui ja ylitin itseni monta kertaa olemalla rohkea. Vuosi kasvatti minua paljon ja muutti jollain tavalla, niin kuin ajan kuluessa nyt käy. Se ei ole tietenkään mikään huono juttu.

Olin tosin viime vuonna aika stressaantunut ja ahdistunut, enimmäkseen koulun takia. Pelkäsin kaikkea ja kaikkia, mutta selvisin siitä, nyt minulla on oikeasti paljon parempi olo. Vuoteen mahtui kaikenlaisia tunteita, paljon myös hyviä sellaisia, ettette väärin ymmärrä. Ei edellinen vuosi mikään kamala ollut. Noista ahdistavista jutuista voin puhua lisää myöhemmin. Mietin mitä haluan kertoa ja mitä en. Niistä en toivottavasti viime vuotta tule muistamaan. 

Oikeasti olen vieläkin ylpeä jutuista, mitä en olisi esimerkiksi viidennellä luokalla uskaltanut tehdä. Menin esimerkiksi koulumme verkkolehden toimitukseen. Aiempana päivänä tuli kuulutus, että huomenna siihen voi ilmoittautua. Halusin todella kovasti siihen, koska no minähän rakastan kirjoittamista. Minua oikeasti jännitti kamalasti, mutta uskalsin. Onneksi, olen niin ylpeä itsestäni. Se on ollut sen arvoista. 

Toisen kerran rohkeus minussa tuli esiin tämän verkkolehden ansiosta. Verkkolehden toimittajilla
ja meidän koulumme kansainvälisyysryhmällä oli mahdollisuus lähteä Belgiaan viikoksi. Sinne lähtemään valittiin neljä henkilöä ilmoittautuneista englanninkielisellä haastattelulla. Ja minä ilmoittauduin! Kuka olisi uskonut?  Ylitin itseni. Haastattelu oli tosi jännittävä ja käteni varmaan tärisivät koko ajan. Koko haastattelu englanniksi ja selvisin. En olisi uskonut.  Olen vieläkin ylpeä siitä. 

Ja jos joku ihmettelee, en päässyt sinne Belgiaan. Ei minua edes harmita, olisi ollut kamalaa, jos en olisi edes yrittänyt. Se haastattelu oli jo kokemus minulle. Se kasvatti rohkeuttani ja olen ylpeä siitä. Toistan tuota ylpeyttä koko ajan, on hyvä olla ylpeä itsestään. Kunhan ei ylpisty liikaa 

Ja tietysti blogin aloitin tänä vuonna. Erittäin tosi tärkeä asia. Selätin pelkoni ja uskalsin. Tämä blogi on oikeasti muuttanut minua ja parantanut kirjoitustaitoani ja itsetuntoani. Tuntuu, että tämä on jo kauan ollut kohtaloni ja tähän olen itseäni henkisesti valmistanut.

Olen tavannut viime vuonna uusia ihmisiä. No ainakin tiedän enemmän ihmisiä. En enää osaisi kuvitella elämää ilman heitä. Ja tietysti oppinut puhumaan hiukan ranskaa 

2016 oli ihan kiva vuosi ja näistä asioista ja muistoista sen tulen muistamaan. Toivottavasti teilläkin oli upea vuosi! Hyvää uutta vuotta vielä!

Rakkaudella: Siivekäs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti