tiistaina, joulukuuta 20

Vähän musiikista 🎶

Moi! Aiheena siis musiikki. Kerron mietteitäni siitä.

Olen intohimoinen musiikin kuuntelija. Ihan valehtelematta kuuntelen musiikkia lähes joka päivä. Yleensä kuuntelen musiikkia kuulokkeilla, koska yleensä kotona on muitakin. Jos olen yksin kotona laitan usein musiikin soimaan taustalle tai tanssin sen tahtiin. Tietysti pidän taukoja ja kuuntelen hiljaisimmalla volyymillä, minkä puhelimesta saa, ettei kuuloni vahingoitu. 

Musiikki vaikuttaa mielialaani positiivisesti. Tykkään erittäin paljon sen kuuntelemisesta. Musiikki lievittää myös jollain tasolla stressiä ja ahdistusta, ainakin minun kohdallani. Musiikki on sillä tavalla erittäin ihmeellinen juttu. Se on niin käsittämätöntä. Jos minulla on ollut ahdistava päivä koulussa, saatan vain vaipua koulun jälkeen kuuntelemaa musiikkia.

Tälläkin hetkellä itse asiassa kuuntelen musiikkia. Se ei häiritse yhtään, pikemminkin inspiroi minua kirjoittamaan. Kirjoja lukiessa en tykkää kuunnella musiikkia, muissa tilanteissa kyllä. Haluan keskittyä kirjan tarinaan kunnolla.

En tiedä olenko kovin musikaalinen ihminen. Tykkään kyllä laulaa, mutta soittotaitoni ovat mitä ovat. Sain jostain kumma syystä viime vuonna todistukseen musiikista kympin. Varmaan laulukoe onnistui hyvin, numeroita ei kerrottu meille. Sain teoriakokeesta numeroksi yhdeksänpuolen. Minua harmitti silloin, etten valinnut musiikkia valinnaisaineeksi. En kuitenkaan tiedä mihin sen olisin vaihtanut. Ei se enää oikeastaan edes harmita.

Musiikkia kuuntelen yleensä Spotifysta. Soittolistani löydät sieltä nimellä "Siivekkään soittolista". Kannattaa käydä kuuntelemassa. Tämä ei ole mitään mainostusta, haluan vain kertoa mistä voit käydä katsomassa, millaisesta musiikista tykkään.

Minulla ei ole tiettyä genreä, millaista musiikkia kuuntelen. Kuuntelen vähän kaikenlaista musiikkia, jos laulu on hyvä kuuntelen sitä, simppeliä. Minulle on oikeastaan ihan sama, mitä muut ajattelevat siitä, mitä kuuntelen. Minulla on omat mieltymykseni, muilla omansa. 

Kiitos lukemisesta ja muistakaa käydä kuuntelemassa "Siivekkään soittolista", jos haluatte.

Rakkaudella: Siivekäs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti