Hukassako?

Olen hukassa elämässä. Suuntaa vailla. En tiedä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Opon tunnilla, kun puhutaan töistä ja aloista, minua ahdistaa. 

Elämä lipuu tällä hetkellä liikaa ohitseni. Tästä blogista haluan pitää kiinni. Tämän perustaminen oli rehellisesti sanottuna yksi elämäni parhaista päätöksistä. En päästä irti, mieli aina vain tiukemmin tämän ympärillä. Tekstiä syntyy, kuin tyhjästä. Ne ovat aina olleet siellä, odottaen ulospääsyä. Tätä upeaa tilaisuutta ne eivät ohita. Pidän siitä huolen, vaikka se mitä vaatisi. Ei se mitään ihmeitä vaadi.

Olen onnellinen nyt. Päältä ja sisältä katsoen minulla on kaikki asiat hyvin. Tämä tilanne ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Minua vain valmistellaan tulevaa varten. Aina vain tulevaa. Haluaisin vain elää hetkessä, mutta ei. Aina pitää tietää mitä tekee huomenna ja neljän vuoden päästä. Jos ei tiedä, mitä sitten?

Lukioon aion mennä, se on varma. En vain minne ja miten. Jaksanko sitä. Olen päättänyt niin. Se on ollut varmaa aina. Yhtä, kuin totuus. Juurtunut pakoksi. Olisi itseni pettämistä päästää siitä irti. En olisi enää minä. Entä jos teen niin, en tiedä pystynkö tai haluanko. Ahdistava tunne sisälläni ei poistuisi niin.


Kävelen joka arkiaamu sinne, minne on käsketty kävellä, sinne minne kuuluu kävellä. Oikeastaan juoksen,  mutta se on sivuseikka. Minusta tehdään fiksumpi, päähäni yritetään saada pysymään tärkeää tietoa. Haluanko mennä? Ei ole kysymys halusta, vaan pakosta. Konkreettisesti minulla on suunta, minne askeleeni suunnata. Mielelläni sitä ei ole. Se risteilee sinne tänne, ilman päämäärää. Minulla ei ole päämäärää, minä elän hennosti, käytän vain puolet voimastani, ehkä vähemmänkin. Olisiko maailma kovin erilainen ilman minua? Olenko oikeasti tehnyt jotain merkittävää?

En tiedä miksi kirjoitan tätä juuri nyt, sisäinen pakkoni ajaa minua tähän. Tyhjä aukko sisälläni täyttyy koko ajan. Mitä muka tein ennen? Kiva ajatella näin. En oikeasti luule itsestäni liikoja. Nyt ahdistaa, että jotkut luulevat niin. Ei pitäisi ahdistaa. Pitäisi olla ylpeä itsestään. En taida olla.

 Olen ihan outo. Jaksan mieluummin kirjoittaa sata sanaa, kuin siivota huoneeni. Hautaudun sänkyyni, vaikka sitä pitäisi käyttää vain nukkumiseen. Odotan, että siivouskärpänen iskee, sen pitäisi iskeä viimeistään 14. päivä. Jos ei iske, siivoan sitten ilman sitä.

Elämäni on yksi iso sekasotku.

Tulipas sitten avauduttua. Jotenkin rentoutunut olo nyt. Oli ihana kirjoittaa näin, joten jatkossakin tulee tämäntyylisiä postauksia.

Rakkaudella: Siivekäs