keskiviikkona, joulukuuta 7

✨ 7. luukku: Joulun runo

Lunta, lunta, lunta
Kiiltävää
Kimmeltää
Valkoista, niin että silmiä kirveltää
Kaunista myös, tärkein aina unohtuu
Joulu kun on, tupruttaaa 
Maahan niin synkkään ja pimeään

Miksi muuttaa, mikä on ollut monta elinikää
Miksi edes miettiä
Joulu, niin abstrakti ja moniulotteinen
Hukun näihin ahdistaviin mietteisiin

Aika kulkee pikakelauksella eteenpäin
En saa siitä kiinni
Joulun kellot tervetulleeksi joulun jo toivottaa
Uusi aika, uusi alku
Puhdas lumi, puhdas mieli

En jaksa nopeutta
Kiirehtimistä ja jouluvaloja
Pimeässä loistaa
Kirkkaammin, kuin mikään
Paremmin, kuin minä

Turha toivottaa
En jaksa touhottaa
Saa minutkin
Mukaansa 
Vihdoinkin
En voi ikuisesti olla onnellinen tarkkailija

Ikinä en tiennyt
Joulussa on taikaa
Pystyn
Selviän
Päivästä toiseen
Ylpeys


Rakkaudella: Siivekäs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti